Ossu!
Tapasin Sapporon hostellissa erittäin mukavan nuoren britin, hänen äitinsä oli Korealainen, ja he olivat asuneet aikaisemmin monta vuotta Japanissa. Tämän kaverin kakkoskieli oli siis japani; oli mukava viettää iltaa Sapporon yössä aidosti kielitaitoisen tyypin kanssa ja yllättää paikallisia! Käytiin seuraavana päivänä Jozankein kuumilla lähteillä, erittäin perinteinen rikki-vesi onsen (kylpylä). Jos satut joskus näkemään kuvia talvisesta ulkoilma onsenista, on hyvin todennäköistä että kuvat ovat sieltä.
Sapporosta palasin takaisin Honshulle yksin, suuntana Tazawa, Japanin syvin järvi. Hokkaidon jälkeen halusin viettää muutaman päivän Toohokun alueella, joka on Japanin pääsaareen syrjäisintä ja vähiten kehittynyttä seutua. Tazawakolta ei löytynyt hostelleita, joten majoituin hotelliin, joka normaalisti majoittaa läheisen hiihtokeskuksen laskettelijoita. Vieraita oli todella vähän ja koko Toohokun alue oli yleisesti ottaenkin erittäin hiljainen. En tainnut nähdä yhtään ulkomaalaista, eikä Japanilaisiakaan turisteja ollut kovin paljoa. Varsinainen lomakausi oli alkamassa vasta viikon kuluttua. Matkustin Tazawakolle päästäkseni pyöräilemään järven ympäri ja nähdäkseni läheistä vuoristoa, sää oli kuitenkin erittäin epäsuotuisa ja välimatkat yllättävän pitkiä. Toisena päivänä sade jatkui rankempana, mutta siitä huolimatta olin päättänyt lähteä ulkoilemaan. Sain hotellilta ilmaisen shuttle bus kyydin järvelle, pyörävuokraamon viereen. Vuokraamon kassatäti katsoi typertyneenä kun ilmoitin vuokraavani pyörän kolmeksi tunniksi, hullu ulkomaalainen! -Pakko kirjoittaa pieni varoituksen sana niille, jotka harkitsevat pyörän vuokraamista Japanissa. 95% vuokraamojen pyöristä ovat korkeintaan kolmivaihteisia, naisten mallisia, pieniä ja usein vanhoja. Vuokrasin kolmesti reissuni aikana, enkä kertaakaan saanut oikean kokoista pyörää. Satulatangon sai nostaa joka kerta reilusti maksimi-korkeusmerkinnän yläpuolelle. Juuri tällaisella pyörällä lähdin myös Tazawa järven ympäriajolle, kaatosateessa. Mulla oli goretex takki, mutta ei muita sadevarusteita. Koko touhussahan ei ollut mitään järkeä, mutta hulluna Suomalaisena oli pakko taistella loppuun asti, 21 kilometriä. Rutistin sukista noin litran vettä viiden kilometrin välein, mutta koska lämpöä oli päälle 26 astetta, se ei oikeastaan edes hajottanut. Loppuilta kului hotellin onsenissa ja kenkiä föönillä kuivatesssa!
Tazawakosta jatkoin edelleen lounaaseen, pysähtyen yhdeksi yöksi Niigataan. En oikeastaan tehnyt muuta kuin syönyt ja nukkunut siellä, junamatka kesti yli 7 tuntia. Seuraava kohteeni oli suunnitelmien mukaan Matsumoto ja Kamikochin laakso, yksi Japanin kauneimpia maisemakohteita. Ikäväkseni kaikki Matsumoton majoitukset olivat täynnä, vapaana oli vain loistohotelleita, alkaen 200€ yö. Vietin useamman tunnin etsien kaupunkia jossa olisi kohtuullisen hintaisia majoituksia, lopulta päädyin varaamaan hotellin kahdeksi päiväksi Takasakista, Gunman prefektuurista.
Vietin päivän kaupungissa ja toisena päivänä suuntasin Haruna järvelle; kilometrin korkeudessa lepäävä kraaterijärvi, vuorien ympäröimänä. kiipesin järven syrjästä nousevan Haruna vuoren huipulle (1500m) ja kävelin sen jälkeen järven ympäri. Erittäin virkistävä reissu, todella kauniissa luonnonmaisemissa. Vaeltaminen ei oikeastaan edes tunnu raskaalta, kun keskittyy nauttimaan ainutlaatuisesta ympäristöstä ja tunnelmasta.
Takasakin ja Harunan jälkeen suuntasin Yamanaka järvelle, Fuji-vuoren kupeeseen. Yamanakakolla tapasin työkaverini Juhanin ja hänen perheensä, kuten olimme aiemmin sopineet. Reissun ehdottomaksi kohokohdaksi nousi Fuji-sanin kiipeäminen Juhanin kanssa. Muutaman mutkan kautta pääsimme aloittamaan nousun klo 23.30, tarkoituksena tavoittaa huippu auringonnousun aikaan. Sääennuste oli todella huono, sadekuuroja ja ukkosen mahdollisuus. Olimme kuitenkin erittäin onnekaita, ohittaessamme puurajan, meitä odotti tähtikirkas taivas ja täysikuu! Koko nousu sujui todella korkeissa fiiliksissä, etenkin huipulla nautitut Jaloviina huikat kruunasivat saavutuksen. Alastulo oli kuitenkin eri tarina, sillä laskeutumista varten oli eri polut. Kilometrikaupalla suoraa ja jyrkkää rinnettä, irtonaista sepeliä. Laskeutuminen oli todella tylsää ja 24 tunnin valvominen alkoi painaa molempia. Alhaalla polvet oli aivan loppu ja molemmat oltiin aivan harmaita kivipölystä, silmät punaisena ja turvonneena. Siitä huolimatta, aivan huikea kokemus ja suosittelen yrittämään Fujin nousua, jos aikoo tehdä pidemmän reissun Japaniin, eikä pelkää pientä rasitusta! Auringonnousu oli näkemisen arvoinen!
Seuraavana päivänä matkustimme yhdessä Nagoyaan, yhdeksi yöksi. Yksi reissun tavoitteista oli nähdä Sumoa Nagoyassa, joten mä olin Asukan avustuksella hommannut liput jo Toukokuun puolivälissä. Ulkomaalaisen on vaikea saada lippuja, sillä lipunmyynti ulkomaalaisille alkaa myöhemmällä päivämäärällä ja liput loppuvat todella nopeasti. Sumon näkeminen livenä oli todella hieno kokemus, laji alkoi kiinnostaa paljon enemmän! Rituaalien näkeminen oli todella mielenkiintoista ja paikallinen yleisö oli täysillä mukana alusta asti, omien kannustushuutojensa kanssa. Yossha!! Seuraavana päivänä jatkoin taas matkaani yksin, Juhani ja hänen perheensä suuntasivat Japanin alppeja kohti.
Kyoto oli seuraava etappini, vietin siellä kaksi päivää pyöräillen ja ihmetellen lukemattomia pyhättöjä ja temppeleitä. Mieleenpainuvin oli Inarin pyhättö, satoine Toorii portteineen. Erittäin suosittu turistikohde, ainakin päätellen noin miljoonasta Kiinalaisesta, joita jouduin pyhätön rinteitä noustessa väistelemään! Varsinainen pyhättö on 500 metrin korkeudessa, joten turistilaumat hävisivät käytännössä kokonaan huipulle pääsemisen jälkeen. Todella valokuvauksellinen kohde, joka tarjosi myös hienot näköalat Kyoton keskustaan. Itse kaupunki on nuorekas ja todella viihtyisä, illanviettopaikkoja on lukemattomia.
Kyotosta matkustin suoraan Hiroshimaan, nähdäkseni erittäin kuuluisan, vedessä seisovan Itsukushiman toorii portin, sekä tietysti Hiroshiman memorial domen ja rauhan museon. Itsukushiman saari oli todella kaunis, tarjoten näköaloja kaupunkia, sekä ympäröivää saaristoa kohden. Vaeltamishimo yllätti taas, joten päätin nousta saaren huipulle, mount Misenille. Vain 510 metrin nousu, mutta 30 asteen helle ja kova kosteus teki siitä todella hikisen reissun. Näköalat olivat kuitenkin taas sen arvoisia! Hiroshiman ydintuhon muistomerkki ja museo ovat luonnollisesti must-see listalla, erittäin vaikuttava ja hiljaiseksi vetävä kokemus. Paikka josta on mahdoton lähteä kuivin silmin. Museo havainnollistaa ydintuhon henkilökohtaiset vaikutukset ja menetykset todella riipaisevasti, ei pelkästään räjähdyksen suoran vaikutuksen, vaan myös vuosia kestäneet jälkiseuraukset. Hiroshima on todella nätti kaupunki, olisin mielellään viettänyt siellä useammankin päivän, pelkästään kaupungin tunnelmasta nauttien.
Hiroshimasta matkustin päiväksi Himejiin, nähdäkseni Himejin linnan. Yksi harvoista sodan tuholta välttyneistä alkuperäisistä linnoista. Linna on arviolta noin 500-vuotias, kokonaan puurunkoinen ja perinteisellä savivuorauksella päällystetty. Linnan puurakenteet korjattiin/uusittiin kokonaan 50-luvulla, kahdeksan vuotta kestänyt projekti, jossa linna käytännössä purettiin kokonaan ja rakennettiin uudestaan. Seinien rappaus ja kattotiilet korjattiin 2013-2015, pelkästään tämä oli 21 miljoonan euron projekti. Japanin kulttuuriperintökohteiden korjaaminen työllistää vuosittain tuhansia, sekä varmistaa perinteisten taitojen siirtymisen seuraaville sukupolville.
Himejistä junailin Kobeen, viimeiseen varsinaiseen matkakohteeseeni. Kobe on kaunis ja viihtyisä satamakaupunki ja tietysti pihveistään tunnettu! Koben keskusta tuhoutui todella pahoin vuoden 1995 maanjäristyksessä, joka tappoi yli 6000 ihmistä. Tuhoista ei kuitenkaan ole enään nähtävissä kuin muutama tarkoituksella säästetty raunio. Tutustuin Koben satama-alueeseen, sekä läheisen Maya vuoren rinteille rakennettuun suureen puutarhaan. Tällä kertaa laiskotti, joten otin köysiradan suoraan huipulle. Söin tietysti myös Koben härkää, sadistisen kallista herkkua, jota ei muualta saa. Ateria noin 200 gramman laadukkaalla pihvillä kustantaa 7000-15000 yeniä, eli noin kahden Suomalaisen ravintolaillallisen verran. Täytyy sanoa, että ehdottomasti rahan arvoista, jos Kobeen asti matkustaa! Pihvit ovat todella meheviä ja suussasulavia, hampaita ei tarvitse tämän aterian nauttimiseen!
Nyt olen taas Nagoyassa ja istun hostellin baarissa. Tekstiä tulee aivan liikaa, kun ei viitsi kirjoittaa muutamaan viikkoon. Hupsista. Huomenna paluu Suomeen, kolmen kuukauden jälkeen. Aika outo fiilis, kotiinpaluu tulee olemaan varmasti jonkinlainen shokki, jo pelkästään kulttuurieron takia. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä reissublogi, toivottavasti teksti viihdytti lukijaansa! Arigatou gozaimashita!
